Kasvualustat

Rakennekasvualusta

Kekkilä Rakennekasvualusta on kivennäismaaseos, jonka rakeisuuskäyrä on yhteneväinen kasvualustan kanssa, mutta orgaanisen aineksen osuus on alle 2 paino-%.

  • pH

    5,5-6,5-7,5

  • Orgaaninen aines

    <2 paino-%

  • Tilavuuspaino

    1300–1500– kg/m³

Rakennekasvualusta on tarkoitettu käytettäväksi varsinaisen kasvualustakerroksen alla, esimerkiksi puilla noin 40 cm maanpinnan tasoa syvemmässä kerroksessa, paikoissa joissa pohjamaa on pilaantunut tai rakenteeltaan käyttökelvoton. Matalan orgaanisen aineksen osuuden ansiosta maatumisessa syntyvää hiilidioksidia ei vapaudu syvempiin kerroksiin haittaamaan juurten kasvua.

Veden optimaalinen liikkuminen kasvualustassa edellyttää, että kapillaariyhteys säilyy koko kasvualustassa, eikä sitä katkaista savi- tai louhekerroksella. Kuivalla säällä pohjamaassa oleva kosteus nousee ylöspäin juuristovyöhykkeelle ja sateella liika vesi poistuu kasvualustan läpi pohjamaahan.

Tarkista tuotteen saatavuus asiakaspalvelusta 020 790 4040 tai lähimmältä multa-asemalta. Tilauksesta kantavan kasvualustan kiviaines ja multaosio voidaan toimittaa erikseen.

Käyttöohjeet

Rakennekasvualustaa käytetään kasvualustojen alla paikoissa, joissa pohjamaa on pilaantunut tai rakenteeltaan käyttökelvoton. Rakennekasvualustan päällä, varsinaisessa kasvualustakerroksessa, käytetään tavanomaista istutusmultaa tai muuta kyseiselle kasvivalinnalle sopivaa kasvualustaa.

Which country site would you like to visit?